Tarjonta tulee lisääntymään
R Mokki harjoittaa perinteistä tukkukauppaa, jossa tuotteet koostuvat mm. saranoista, vetimistä, laatikoista, altaista, mekanismeista, sähköpöydistä, sisustuslevyistä sekä valaistus- ja sähkötarvikkeista.
– Uusien toimitilojen valmistuttua tuotevalikoimaa on helppo kasvattaa entisestään, ostopäällikkö Reima Rajala otaksuu.
– Me pääsemme omalta osaltamme vaikuttamaan siihen mitä markkinoilta löytyy.
Tarjonta on lisääntynyt jo nyt ja sitä myöten myös asiakaskunta on laajentunut.
– Olemme panostaneet lisäksi muuhun toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi tuotannonohjausjärjestelmämme on juuri uusittu. Näin saamme niin ostosta, myynnistä kuin varastoinnista enemmän irti, Rajala sanoo.
Uusilla toimitiloilla pystytään palvelemaan asiakkaita entistä paremmin.